21.2.2012

Crème Ninon eli ranskalainen hernekeitto

Tänään tein laskiaistiistain kunniaksi hernekeittoa, mutta hieman erilaista sellaista. Crème Ninon on ranskalainen hernesosekeitto, josta juhlavan tekee tilkka samppanjaa ja vaahdotettu kerma. 

Keitossa ilahduttavaa oli (herkullisen maun lisäksi) sen melko nopea valmistusaika, sekä se että muut raaka-aineet ovat melko edullisia, joten keitosta ei tule kokonaisuudessaan aivan kohtuuttoman kallista vaikka siihen tuleekin  luksusraaka-aine samppanjaa. Seuraavan kerran ajattelin tehdä tätä kesällä kun tuoreita herneitä on taas tarjolla.

Sopii (laskiaisherkun lisäksi) juhlavaksi alkukeitoksi. Ohje on ranskalaisten reseptien luottolähteestäni Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan -kirjasta. 

 500 g tuoreita tai pakasteherneitä
1 pieni peruna
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rlk voita
7 dl kana- tai kasvislientä
n. 1 tl suolaa
pari kierrosta valkopippuria myllystä
1 dl kermaa
tilkka kuohuviiniä

Tarjoiluun
2 viipaletta pekonia
3 rlk kurpitsansiemeniä

Kuori ja kuutioi peruna, kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Sulata voi kattilassa, ja kuullota siinä hetki sipuleita. Lisää perunakuutiot ja kypsennä hetki (kypsensin n. 5 min). Lisää herneet, kana- tai kasvisliemi (tai vettä ja liemikuutio), suola ja pippuri. Annan hautua noin 15 minuuttia eli kunnes herneet ovat pehmenneet. 

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja paista rapeaksi pannulla. Sekoita joukkoon kurpitsansiemenet. (Lisäsin kurpitsansiemenet pannulle ja paistoin niitäkin hetken, en tiedä oliko tämä tarkoitus mutta hyviä olivat).

Soseuta keitto tasaikseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella, ja kuumenna sen jälkeen kiehumispisteeseen.

Juuri ennen tarjoilua vaahdota kerma kevysti. Sekoita kerma ja kuohuviinitilkka keiton joukkoon. (Laitoin keittoon puolikkaan piccolopullollisen samppanjaa, toinen puoli nautittiin alkudrinkeiksi). Tarjoa heti pekoni-kurpitsansiemenseoksen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Todella hyvän kuuloinen resepti! Täytyy kokeilla, niin saa hyvän (teko)syyn avata kuoharipullon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä herkkua, ja tosiaan hyvä tekosyy avata kuohari. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)