22.2.2012

Pinaattikeitto

Pinaattikeitto oli lempiruokaani koulussa, pakastepinaattikeitto on mielestäni valmisruokien parhaimmistoa, ja pakastepinaatista itse tehty keitto herkullista ja nopeasti valmistuvaa. Tänään kokeilin miltä soppa maistuisi tuoreesta pinaatista tehtynä. Resepti on kahdelle, ja se soveltuu myös pakastepinaatille.

250 g tuoretta pinaattia (tai 200 g pakastettua)
1 tl suolaa
vettä keittämiseen
1 rlk voita
2 rlk vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1 kasvisliemikuutio
valkopippuria
1 tl sokeria

Jos käytät tuoretta pinaattia, pese pinaatti ja keitä sitä runsaassa vedessä johon on lisätty suola n. 5 minuuttia. Kaada vesi pois, ja hienonna pinaatti esimerkiksi sauvasekoittimella tai yleiskoneessa.

Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Lisää maito ja kasvisliemikuutio. Voit korvata osan maidosta kermalla, tällä kertaa laitoin keittoon 4 dl maitoa ja 1 dl kermaa. Lisää pinatti kattilaan ja keitä muutaman minuutin ajan. Mausta ripauksella valkopippuria ja teelusikallisella sokeria. Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa keitto keitetyn kananmunan kanssa. 

Pakastepinaatista tehtyyn keittoon verrattuna tuoreesta pinaatista tehty keitto oli ainakin voimakkaamman vihreää. En osaa sanoa kummasta keitoista pidän enemmän: Pakastepinaatista tehty keitto on ihanan pehmeän makuista, tuorepinaattikeitto puolestaan voimakkaamman pinaattista. Teen jatkossa pinaattikeittoa luultavasti siis vuorotellen tuoreesta ja pakastepinaatista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)