Tänä viikonloppuna olen syönyt kahta varsin erityylistä kalakeittoa, joista molemmat olivat todella herkullisia. Tänään kävimme kyläilemässä appiukolla, ja hän oli vanhana kalamiehenä kokannut siikasoppaa itse pyytämistään kaloista. Perjantai-iltana meillä herkuteltiin puolestaan tomaattisella kapris-kalakeitolla.
Keiton alkuperäinen nimi on Kalakeitto á la m/s Ina, ja se on peräisin Pentti-Oskari Kankaan Perjantairesepti-uutiskirjeestä. Tästä uutiskirjeestä vinkkasi minulle reilu vuosi sitten silloinen työkaverini, ja se on ollut siitä lähtien perjantaiaamujeni piristys. Kirjeessä on joka kerta hauska tarina Pentti-Oskarin omasta elämästä, ja tarinoitavaahan riittää, sillä mies on ehtinyt mm. nähdä suomalaista viihdemaailmaa Seitsemän seinähullua veljestä -bändin riveissä, kipparoida saaristolaivaa ja nyt viime aikoina tehdä hyväntekeväisyystyötä Sri Lankan orpolasten parissa.
Kirjeessä on joka kerta myös ruokaohje. Reseptit ovat yleensä varsin helppotekoisia, kotimaisista lähiruokaraaka-aineista valmistettuja ja lisäaineettomia. Jos haluat tehdä tämän keiton Pentti-Oskari Kankaan hengessä, voit käyttää raaka-aineena kotimaista tuoretta kalaa. Itse olen tehnyt keitosta myös tätä äyriäisversiota. Teen keittoa yleensä silloin kun kalatiskistä löytyy siihen tuoreita, eläviä sinisimpukoita, joiden lisäksi olen laittanut keittoon joko katkarapuja, tai kalatiskissä myytävää äyriäissekoitusta (sisältää katkarapuja, mustekaloja ja simpukoita), sekä jotain kalaa, yleensä vähän sen mukaan mitä kalatiskistä löytyy tuoreena ja/tai tarjouksessa.
Alkuperäisessä ohjeessa ei ole
mainittu aineisten määriä lainkaan, vaan jokainen voi laittaa niitä oman
makunsa mukaan. Tähän ohjeeseen olen laittanut osaan aineksia suuntaa-antavia määriä
sen mukaan mitä itse olen käyttänyt keittoa kahdelle tehdessäni, mutta reseptiä voi vapaasti
muunnella omien mieltymysten mukaan. :)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pala selleriä
2 porkkanaa
runsaasti (n. 100 g) tomaattipyreetä
ripaus merisuolaa
vettä
150 g kalaa (esim. lohta)
150 g sinisimpukoita
150 g katkarapuja tai äyriäissekoitusta
oliiveja
kapriksia
mustapippuria myllystä
valkopippuria myllystä
persiljaa
1 purkki (120 g) smetanaa
Puhdista ja viipaloi purjo. Kuori ja lohko sipuli. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi selleri ja porkkanat. Laita kaikki kasvikset ja tomaattipyree kattilaan ja kaada sekaan vettä sen verran että ne peittyvät. Lisää suola, mutta ole varovainen määrän kanssa, koska oliivit ja kaprikset ovat suolaisia. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä (minulla meni n. 20 minuttia).
Pilko ruodoton kala pieniksi, n. teelusikallisen kokoisiksi paloiksi. Jos käytät tuoreita, eläviä sinisimpukoita, pese ne huolellisesti. Jos simpukoissa on auki olevia, kopauta niitä esim. pöydän reunaan. Jos simpukka ei mene kiinni, heitä se pois.
Lisää kalat ja äyriäiset kiehuvan keiton sekaan. Kiehauta vielä noin 5 minuuttia. Jos simpukoissa on sellaisia jotka eivät ole avautuneet keittämisen aikana, heitä ne pois. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää oliivit, kaprikset, mustapippuria, valkopippuria, silputtua persiljaa ja puoli purkkia smetanaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai kaprispurkin lientä. Tarjoile persiljasilpun ja lopun smetanan kanssa.
Nautitaan hymyillen yksinään, sanotaan alkuperäisessä ohjeessa. Maistuu hyvältä myös hymyillen kaksistaan tai isomman kalaruuan ystävien porukan kesken. :)
Keiton kanssa kokeilimme perjantaina Matua Valley Marlborough Pinot Noiria, punaviiniä joka soveltuu myös kalan kanssa tarjottavaksi. Viini ja keitto toimivat yhteen suhteellisen hyvin mutta eivät mielestämme mitenkään loistavasti, joten täydellisen viinikumppanin etsintä tälle keitolle jatkuu vielä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)