Tänään pistäydyin kaupungilla lähinnä ruokaostoksilla, mutta löysin myös pientä uutta sisustukseen. Päivän teemavärejä olivat näköjään lähestyvään kevääseen sopivasti vihreä ja keltainen.
Haaveeni hankkia Lovin mustalle linnulle seuraksi parvi värikkäitä lajitovereitaan edistyi yhden linnun verran. Pohjan Somesta löytyi sille kaveriksi pienempi vihreä lintunen (vaikka se toisessa kuvassa näyttäkin isommalta). Vastapäisessä Mööpelissä olisi puolestaan ollut punaisia lintuja, mutta kävin siellä tällä kertaa vain kurkkaamassa niitä ja ihailemassa putiikin upeita designesineitä, ja palaan lintuostoksille joskus myöhemmin.
Pohjan Somen kanssan vierestä mukaani tarttui lisäksi Marimekon kahden keittöluutun paketti. Puutarhurin parhaat -luutu löysikin heti paikkansa sävy sävyyn olevan tiskiainepullon vierestä. Samassa paketissa olleeseen Räsymatto-luutuun ihastuin puolestaan siksi, koska siinä aurinkoisen keväinen keltainen yhdistyy minulle turvallisempiin mustaan ja harmaaseen - helppo tapa tuoda sisustukseen väriä kuin huomaamattaan siis. :)
Stockan Herkun kanssalla ostoskoriini eksyi puolestaan Glorian ruoka ja viini -lehden uusin numero (ilmainen vinkki kauppiaille - sijoitelkaa kauniita asioita kassan lähelle, niin ainakin tämä asiakas näköjään ostaa niitä :)).
Kannen lohikeitto näytti nälkäisestä kaupassakävijästä yksinkertaisesti vain niin herkulliselta, että tämä oli pakko-ostos. Keitto oli vieläpä nimetty pikasavustajan lohisopaksi, joten nopeita mutta herkullisia ruokia arvostavana savukalan ystävänä aion kokeilla sitä ehdottomasti. Kotiin päästyäni huomasin että lehden kansiteksteissä toistuu hauskasti sama vihreä kuin päivän sisustusostoksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)