Ikuisena vilukissana olen valittanut täälläkin talven pakkasesta, viimasta ja pimeästä. Tämänpäiväinen kävely töistä kotiin sai sen sijaan hyvälle mielelle: paksun lumikerroksen peittämä Oulu oli niin kovin kaunis, pakkasta oli vain muutama aste ja taivaalta leijaili hiljalleen keveitä, pumpulinpehmeitä lumihiutaleita. Ja mikä parasta - päivät ovat lopultakin pidentyneet sen verran, että pääsin nauttimaan hetkisen verran päivänvalosta työpäivän jälkeen.
En tiedä onko kyse valon lisääntymisestä ja kevään lähestymisestä vai mistä, mutta vaikka olen jo pitkään ollut mustavalkoisen ja harmaan vannoutunut kannattaja, niin viime aikoina olen yllättänyt itseni haaveilemasta pirteistä väriläiskistä sisustuksessa. Tänä keväänä kovin trendikkäiltä vaikuttaville pastellisävyille en ole toistaiseksi oikein lämmennyt, mutta sen sijaan iloisen kirkasväriset pinkit ja turkoosit ovat alkaneet miellyttää silmääni, samoin entiset inhokkivärini keltainen ja oranssi.
Keittiöpyyhkeet ovat helppo tapa tuoda uusia värejä ja tyylejä osaksi sisustusta, joten olen haaveillut aloittavani niistä. Tässä muutamia suosikkejani:
Polkka Jamin pyyhkeissä viehättää ihanien värien lisäksi hauska retrokuosi.
Marimekon Kippis -kuosi sisältää juuri sopivassa suhteessa graafisen tyylikästä mustavalkoisuutta ja iloisen kirkkaita karkkivärejä.
Finlaysonin Muffinsi-keittiöpyyhe tuo mieleen 80-luvun ja lapsuuden. Pyyhettä katsellessa voin melkein maistaa äidin leipomat sitruunamuffinssit ja kotitekoisen mansikkamehun...
Keittiön lisäksi värit olisivat tervetulleita myös kylpyhuoneeseemme. Finlaysonin Reilu-pyyhkeet ovat paitsi piristävän värisiä, myös reilun kaupan puuvillasta valmistettuja.
(Polkka Jam- ja Marimekko-kuvat Finnish Design Shop, Finlaysonin kuvat valmistajan sivuilta.)
Onpa ihania värejä ja suloisia nuo kuppikakkupyyhkeet! :) Pirteää ystävänpäivää!
VastaaPoistaKiitos kommentista, ja oikein ihanaa ystävänpäivää sinullekin! :)
Poista