18.2.2013

Studio

Viikonloppuna vierottauduin nettisurffailusta, tosin en aivan vapaaehtoisesti, sillä syynä oli toimimaton laajakaistayhteys. Nyt ollaan kuitenkin taas linjoilla, joten tässäpä pari sanaa ja muutamia kuvia viikonlopun sisustushankinnasta. 

Olen suunnitellut Studio-valaisimen hankintaa jo jonkin aikaa, mutta sen kolmeasataa euroa lähentelevä hinta on kuitenkin mietityttänyt. Kun sitten postiluukusta kolahti Kodin Ykkösen alennuskuponki, jolla sai valaisimista 30 % alennuksen, niin ostopäätös oli sillä selvä. Päätös on myös tuntunut oikealta: Valaisin löysi heti paikkansa sille suunnitellusta nurkasta, ja näyttää kuin se olisi ollut siinä aina.





Kivan ulkonäön lisäksi Studio on myös hyvä valonlähde; sen valo on tarpeeksi kirkas mutta lampun edessä olevien sälekaihtimien ansiosta se ei kuitenkaan häikäise. Valaisin toimiikin erinomaisesti lukulamppuna, mikä on tällaiselle kirjojen ja lehtien suurkuluttajalle tärkeää. :)



Seuraavaksi vuorossa olisikin sitten kangastaulusuunnitelmien toteuttaminen...

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

6 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä tosi hyvännäköinen valaisin ja sopii teile mielestäni paremmin kuin hyvin! Erittäin hyvä ostos siis! :)

    Se on aina mukava fiilis kun saa ostettua jotain sellaista mistä on pitkään haaveillut ja vielä paremman siitä tekee se, jos tuotteen saa hyvällä alennuksella. :)

    VastaaPoista
  2. Voi tuo on kyllä upea! Ja kerrassaan sopii teille tuohon niin kuin olisi aina ollutkin siinä! Aivan ihana <3

    VastaaPoista
  3. Se on todella hieno! En ihmettele, että ostit, vaikka hinta olikin huikea. Parastahan on, kun jaksoit odotella ja miettiä, niin tulikin alennusta. :)

    VastaaPoista
  4. Okei, nyt oon kade :D Upea on !

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista kaikille, kiva kuulla että valaisin näyttää hyvältä teidänkin silmäänne! :) Itse olen täällä ihan innoissani joka kerta kun näen tuon kaunokaisen olohuoneen nurkassa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)