12.12.2012

To do -ruokia

Sain Milmalta hauskan haasteen - kahdeksan ruokaan liittyvän to do -asian listaamisen. Tällainen haaste tuleekin kyllä tarpeeseen, harrastan nimittäin töissä to do -listojen tekemistä lähes kyllästymiseen asti, mutta vapaa-ajalla niitä tulee laadittua aivan liian vähän, ja niinpä monet mukavat ruokasuunnitelmat pääsevätkin usein unohtumaan.


  1. Juureen tehdyn ruisleivän leipominen. Tämä on melkolailla sama kuin Milman listan eka kohta, pahoittelut kopioinnista mutta tämä oli vain niin huippuidea. Rakastan hapanta ruislimppua, ja  sitä olisi ihana oppia tekemään itse. Myös rapeakuorista, sisältä ihanan pehmeää vaaleaa maalaisleipää haluaisin opetella leipomaan.

  2. Burgereiden tekeminen alusta asti itse. Tämä voisi olla hauska lauantaitekeminen vaikkapa isommallakin kaveriporukalla. Ensin leivottaisiin sämpylöitä ja paistettaiisin pihvit, sen jälkeen jokainen kokoaisi burgeriinsa omat suosikkitäytteensä. Lisukkeena olisi itse tehtyjä ranskalaisia ja niille jotain maukasta dippiä.

  3. Poronkäristys. Ostimme tänä syksynä poronlihaa tutun tutulta poromieheltä, ja nyt pitäisikin sitten opetella tekemään pakastimessa majailevista lihankimpaleista poronkäristystä.

  4. Punajuuri-suklaakakku. Kesäkurpitsabrowniet olivat sen verran hyvää, että myös punajuurta sisältävää suklaista herkkua on pakko testata!

  5. Unkarilainen illallinen. Olin opiskeluaikoina vaihto-oppilaana Unkarissa, ja tykästyin silloin paikallisiin paprikaisiin ruokiin. Niitä ei kuitenkaan ole sittemmin tullut valmistettua kotona, mutta joskus olisi mukava muistella hauskoja opiskeluaikoja vaikkapa gulassia, paprikakanaa tai Szegedin kalakeittoa (kalasoppa, johon tulee kalan lisäksi ainakin paprikaa ja sipulia) ja unkarilaista viiniä maistellen.

  6. Italialainen illallinen, joka olisi jotain muuta kuin pastaa (tai pizzaa).

  7. Kasvisruoka. Teen aika useinkin erilaisia ruokia kasviksista, mutta haluaisin oppia kokkamaan kasvisruokaa monipuolisemmin esimerkiksi soijasta, sekä omaan ruokavalioon vaihtelua tuomaan että tarjottavaksi kasvissyöjäkavereille lihan sijasta.

  8. Ruokaelämys lomamatkaan yhdistettynä. Hyvä ruoka ja paikallisissa ravintoloissa käyminen ovat mielestäni yksi matkojen kohokohdista. Joskus olisikin mahtava panostaa vähän enemmän ja kokea jotain uutta, ja varata pöytä jo hyvissä ajoin ennen reissuun lähtöä jostain matkakohteen mielenkiintoisesta ravintolasta, esimerkiksi Michelin-tähditetystä sellaisesta.
--

 Seuraavaksi olisi mielenkiintoista päästä lukemaan miltä Tuulin to do -lista näyttää.

Mukavaa keskiviikkoiltaa! :)

4 kommenttia:

  1. Onpa hauska haaste, tällaiseen en ole vielä törmännytkään missään!

    Ruokasuunnitelmasi kuulostavat kyllä hyviltä, melkein tuli nälkä listaasi lukiessa :) Omalle to do -listalle voisin laittaa ainakin kohdat 2 ja 6-8, myös punajuurisuklaakakku on ollut "listallani" jo pitkään, vaikka punajuurimuffinsseja olenkin jo joskus testaillut!

    VastaaPoista
  2. Punajuuri-suklaakakku on kyllä kokeilemisen arvoinen. Itse en ole tehnyt mutta syönyt olen ja se oli super hyvää !!!

    Ja hei, nyt se taikinajuuri vaan pöhisemään :) Täällä kuplii jo villisti ja yhdet leivätkin leivottiin...postailen niistä vielä että miten meni. Mutkia tossa juurella leipomisessa tuppaa kai aina välillä tai alkuun ainakin olevan. Ootko käväissyt Herkkusuun lautasella katsomassa juttua juuresta ja tummaan sekä vaalean juureen löytyy ohjeetkin sieltä. http://lautasella.blogspot.fi/2012/02/hapanjuuri-vehnaleivalle.html

    Niin ja lomamatkat on kyllä huippuja kun niihin vielä yhdistää ruokaa :D Meillä on nyt Barcelonasta varattu pöytä Ferran Adrian Tickets ravintolaan enkä ehkä millään jaksaisi odottaa !

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, olin tosin jo ehtinyt tehdä sen jokin aikaa sitten! http://lookingforclementines.blogspot.fi/2012/11/to-cook.html
    Uusia reseptejä, joita haluaisi testata, tulee kyllä koko ajan vastaan. Kirjanmerkeissäkin on koko ajan vaikka kuinka paljon juttuja ja lista vain kasvaa. Lisäksi ei sovi unohtaa vanhoja suosikkeja! Niin vähän aikaa, niin paljon kokattavaa :)

    Tuo 8-kohtasi on kyllä hyvin pitkälti samoilla linjoilla omien ajatusteni kanssa :) Ja suosittelen punajuuri-suklaayhdistelmää, itse söin kerran kaverini tekemiä punajuuri-suklaamuffinseja ja ne olivat tosi herkullisia!

    VastaaPoista
  4. Paljon kiitoksia kommenteista Neiti M, Milma ja Tuuli! Tätä haastetta oli kyllä hauska tehdä, ja mukava kuulla myös että muillakin on samansuuntaisia ruokasuunnitelmia ja -haaveita. :)

    Milma, kiitos linkistä juurijuttuun, kokeilenpa noita ohjeita kunhan löydän aikaa ja intoa leipoa leipää. :)

    Tuuli, hups, anteeksi että haastoin sinut vahingossa tähän uudestaan, nyt muistankin tuon mukavan ruokalistauksesi, jota jopa itse kommentoin kun sen julkaisit. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)