22.10.2012

Puolukka-rahkapiirakka

Eilen meillä herkuteltiin rahkapiirakalla. Kaivoin myös Taika-lautaset pitkästä aikaa esiin kaapin perukoilta, ne sopivat mielestäni kauniisti syksyyn.

Kokeilin tällä kertaa tehdä piirakkaan ruispohjan, joka toimikin puolukoiden kanssa hyvin yhteen. Samalla reseptillä voi tehdä tosin myös vaalean pohjan korvaamalla ruisjauhot vehnäjauhoilla. Puolukoiden lisäksi täytteeksi sopivat myös mustikat tai muut marjat, tai vaikkapa omenalohkot ja kaneli.

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
200 g maitorahkaa
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
puolukoita

Nypi huoneenlämpöinen voi ja sokeri yhteen. Sekoita leivinjauhe huolellisesti jauhojen sekaan. Yhdistä jauhoseos ja taikinan muut aineet voi-sokeriseokseen. 

Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Ripottele puolukat taikinan päälle.

Vatkaa munan rakenne rikki ja lisää se varovasti rahkan sekaan, samoin sokeri. Levitä rahkaseos piirakan päälle.

Paista 200 asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Puolukka ja rahka yhdessä ei voi olla muuta kuin hyvää :)
    Tuo Taika-sarja on nätti, itse haluaisin siitä vain yhden isomman kulhon valkopohjaisena paremmaksi tarjoilukulhoksi, kun muuten noita lautasia sun muita on jo tarpeeksi. En ole vielä vain raaskinut ostaa kun ei kuitenkaan ole mikään ihan pakollinen ostos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, oikeastaan kaikki mihin tulee puolukkaa ja rahkaa on hyvää. :)

      Taika-sarja on kyllä hieno valkopohjaisena. Minullaon näitä vain kahden sinisen lautasen ja kulhon keräilyerä, sain ne äidiltä joka oli hankkinut tätä sarjaa joillain keräilyleimoilla. Katan ne pöytään aina silloin tällöin, kun haluan tehdä tilanteesta vähän spesiaalin.

      Poista
  2. En olekaan vielä tänä syksynä tehnyt puolukkapiirakkaa - sen sijaan kaikkea muuta on kyllä tullut leivottua ihan kylliksi... Mutta puolukkapiirakka on hyvää, varsinkin kun laittaa jotain maitotuotetta (kuten juuri rahkaa) kylkeen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)