6.10.2012

Sisustuspohdintaa: Makuuhuoneen seinälle

Uuden kotimme sisustus on muuten ollut jo pitemmän aikaa enemmän tai vähemmän valmis, mutta seinät loistavat vielä suurimmaksi osaksi tyhjyyttään. Vaikka pidänkin omalla tavallaan myös tyhjien, puhtaanvalkoisten seinien raikkaudesta, on meillä tarkoitus ripustaa tauluja tai keksiä jotain muuta somistetta olohuoneen ja makkarin seinille. 

Olemme saaneet häälahjaksi Kivi-ryijyn, josta pidän paljon ja johon liittyy erityisen paljon tunnearvoa, ja joka olisi siksi mukava saada näkyvälle paikalle kotiin. Olin ajatellut sitä olohuoneeseen sohvan yläpuolelle, mutta kun testailimme sitä siihen, se näyttikin mittasuhteiltaan liian pieneltä isoon seinätilaan. 

Toinen paikka ryijylle voisi olla makuuhuoneessa sängyn yläpuolella. Innostuinkin kyhäämään siitä havainnekuvan, joka ei tosin ole mikään kuvankäsittelyn mestariteos, mutta jospa tuosta saisi jonkinlaista ideaa miltä lopputulos tulisi näyttämään. Ryijyn lisäksi ajattelin makkariin paria uutta sisutustyynyä, joissa toistuisivat ryijyn värit ja pehmeys.

Mitä mieltä olette, vaikuttaako toteuttamiskelpoiselta suunnitelmilta?


Kuvan harmaa neuletyyny: By Nord

Mukavaa lauantaita! :)

6 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää, ryijy on upea! Itse vaihtaisin sängynpeiton viileämmän sävyiseksi, jos ryijy tuohon tulee. Lisäksi ehdottaisin, että nostaisit nuo yöpöydillä olevat valaisimet seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viileämpisävyinen sängynpeitto voisi tosiaan toimia kokonaisuudessa paremmin. Valaisimien nostaminen seinille kuulostaa mielenkiintoiselta idealta, en olisi itse tullut ajatelleeksikaan sitä.

      Poista
  2. Ryijyhän on vähän niin kuin tehty tuohon :)

    VastaaPoista
  3. Minustakin tuo ryijy näyttää sopivan hyvin sängyn päätyyn, ja uusilla tyynyillähän sitten saa vielä lisättyä sitä yhtenäisyyttä kätevästi :)

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa erittäin toteuttamiskelpoiselta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Alan myös itse varmistua siitä että ryijyn sijoittaminen tuohon on toteuttamiskelpoinen idea, pitänee pyytää miestä tarttumaan iskuporakoneeseen ja kiinnittämään sen kiinnikkeet seinään. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)