4.4.2012

#22 Pöytä

Tänään olen etsinyt sisäistä Eva Wahlströmiäni työpaikan liikuntapäivän kuntonyrkkeilytunnilla. Kivaa ja hikistä hommaa oli, ja nyt täällä kirjoitellaan kädet täristen treenien jäljiltä. :)

Nyt kuitenkin pitemmittä puheitta sisustuskuvahaasteen neljäs eli viimeinen viikko käyntiin kuvilla pöydästä. Kuvauksen kohteeksi pääsi ruokapöytä, joka on kotimme vanhimpia kalusteita. Tai siis pisimpään meillä olleita, monet huonekalumme ovat käytettynä ostettuja enkä tiedä niiden tarkkaa ikää. 

Pöytä tuoleineen on kulkenut mukana monet muutot ja selvinnyt niistä yllättävän vähillä kolhuilla. Parasta pöydässä on se, että se on varsin kompakti kuuden hengen ruokapöydäksi, mistä josta on ollut hyötyä tätä nykyistä asuntoa pienemmissä aiemmissa kodeissamme. 

Olen viime aikoina ottanut tavaksi ostaa arkea kaunistamaan ruokapöydälle kukkia maljakkoon. Nyt pöydällä on kevään ja lähestyvän pääsiäisen kunniaksi pari suloista helmililjaa ruukuissa. 

Taustalla näkyy jalkalamppu, joka toimii ruokailutilan valaistuksena. Ruokapöydän päälle tarkoitetun kattovalaisimemme kiinnitys ei sopinut yhteen tämän asunnon ruokailutilan kattokoukun kanssa, joten piti keksiä jokin korvaava ratkaisu. Uuteen kotiin muuttoa ja ruokailutilan oikean lampun kattoon pääsyä odotellessa...

2 kommenttia:

  1. Kauniita noi helmililjat, mäkin tykkäisin välillä laittaa kukkia piristämään kodin ilmettä mutta meillä toi toinen kissa tekee äkkiä niistä selvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo helmililjat ovat kyllä ihania, harmi vaan etteivät taida olla kissakodissa kovin pitkäikäisiä. :) Meille ei puolestaan voi allergian takia ottaa kissaa vaikka kovasti kissarakas olenkin, joten pitänee yrittää lohduttautua sillä että voi kasvattaa näitä kukkia. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)