30.5.2012

Kotikuvia ja muuttomietteitä

Tänään innostuin pitkästä aikaa ottamaan muutamia kuvia kotimme sisustuksesta. Näitä samoja nurkkiahan näissä kuvissa näkyy taas, yritin tosin löytää vähän erilaisiakin kuvakulmia. 

Enää ei tosin ole pitkä aika siihen kun kuvauskohde vaihtuu: tasan kuukauden päästä asumme ensimmäistä päivää uudessa kodissa (ja puramme luultavasti kuumeisesti muuttolaatikoita). Uskomatonta, kuinka nopeasti aika onkaan vierähtänyt. Ihan vastahan me teimme kaupat uudesta asunnostamme, ja silloin aikaa muuttoon oli vielä yli puoli vuotta eli lähes ikuisuudelta tuntuva aika. 

Nyt ollaan kuitenkin jo siinä hetkessä, että pitää käydä pankissa sopimassa viimeiset lainanmaksuun liittyvät asiat, ja alkaa jo suunnitella pakkaamisia, varata muuttoauto ja laatikot ja rekrytoida talkooporukkaa. Onneksi olemme miehen kanssa molemmat lomalla muuttoa edeltävän viikon ja saamme vieläpä äitini mukaan pakkausavuksi, joten eiköhän se siitä. :)

Nyt kuitenkin luultavasti viimeisiä kertoja muutamia kuvia täältä tämänhetkisestä kodistamme. Eniten kuvia on keittiöstä, huoneesta jota minulla tulee tästä kämpästä varmasti eniten ikävä.






Mukavaa keskiviikkoiltaa! :)

4 kommenttia:

  1. Kivoja ja ihanan kodikkaita kuvia! Vitsit, miten särmä järjestys kirjahyllyssä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja pitäähän se edes joku asia elämässä olla järjestyksessä. :D

      Poista
  2. Paljon kivoja yksityiskohtia! Mustavalkoista ja toi punainen sopii tosi hyvin, piristää ilmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustavalkoinen ja punainen on lempiväriyhdistelmäni, ainakin sisustuksessa. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)