1.4.2012

Viikonlopun tunnelmia ja One Lovely Blog Award

Meillä vieraili eilen kaksi ihanaa ihmistä ja yksi karvainen kaveri - hyvä ystäväni miehensä kanssa ja heidän koiransa. Illan ohjelmassa oli muun muassa hyvää ruokaa (uunilohta ja täysjyväohraa), minttukaakaota ja mielenkiintoisia keskusteluja. :) Alla muutamia kuvia ja tunnelmia viikonlopun ajalta. Pahoittelut kuvissa näkyvästä sumentumasta, kuvia läpikäydessäni huomasin että olen sitten kuvaillut pari päivää sormenjälki kameran linssissä.













Ajattelin samaan syssyyn vastailla haasteeseen, jonka sain jo muutamia päiviä sitten. Sain Looking for Clementines -blogin Tuulilta One Lovely Blog -tunnustuksen, suurkiitos siitä! :) Tunnustukseen sisältyi haaste:


1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.

Faktojen kertominen itsestäni hieman hirvittää. Haluan pysytellä suhteellisen anonyyminä, ja kertoilla itsestäni pieniä juttuja pikkuhiljaa erilaisten sisustus- ja ruokajuttujen seassa. Kun aloin miettimään mitä faktoja kertoisin, haaste alkoi kuitenkin tuntua varsin mukavalta.
  1. Olen laiska siivoaja, mikä ei välttämättä ole hyvä ominaisuus sisustus- ja ruokabloggarille. Meillä on usein murusia pöydällä, tai vaatteita lojumassa tuoleilla ja lehtiä ja teekuppeja pöydillä, jotka siivoan pois vasta juuri ennen blogikuvan näppäämistä.
  2. Olen pikkukaupungin tyttö, joka on haaveillut kaupunkiasumisesta niin kauan kuin muistan. Sittemmin olen asunut muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla, ja nykyinen kotimme on Oulun keskustassa. Tämä ei ehkä ole mikään maailman metropoli, mutta koska rakkaiden ihmisten läheisyys on myös tärkeää, tuntuu hyvältä asua täällä, tämä on paikkani maailmassa. :) 
  3. Edellisestä kohdasta huolimatta arvostan myös pikkukaupungin rauhaa ja luonnon läheisyyttä, ja vanhempieni luona ja mökillä onkin mukava päästä aina silloin tällöin käymään. Keskellä Pohjanmaan lakeuksia tai metsän siimeksessä mieli rentoutuu.
  4. Toinen haaveiluni kohde on ollut matkustelu. Lapsuuteni kesiin kuului kotimaanmatkailua perheen kesken, ja niistä on jäänyt mieleeni mukavia muistoja. Ulkomaille lähdin heti kun siihen opiskelijana tarjoutui mahdollisuus, ja olin mm. vaihto-oppilaana Unkarissa, joka oli yksi elämäni parhaita kokemuksia. Nykyään reissaamme mieheni kanssa noin kerran vuodessa, lempikohteitamme ovat Euroopan kaupungit. 
  5. Matkailuhaaveisiini liittyen opiskelin kouluaikoina monia eri kieliä. Osaankin yhteensä kahdeksaa kieltä, mutta vain suomea ja englantia hyvin. Vaikka matkoilla onkin mukava että monissa maissa ymmärtää vähän paikallista kieltä, minua harmittaa silti jonkin verran etten keskittynyt oppimaan jotain tiettyä kieltä erityisen hyvin. Suunnitelmissani on jatkaa jonkin osaamani kielen opiskelua jossain vaiheessa jollain kurssilla. 
  6. Liikunta on tärkeä osa elämääni, kesäisin viiletän pitkin katuja juoksukengät jalassa, ja talvella tanssahtelen zumbassa ja SH'BAMissa ja hikoilen lihaskuntotunneilla. Koulussa olin silti surkea liikunnassa, se joka ei pärjännyt hiihto- ja yleisurheilukilpailuissa ja joka valittiin joukkueisiin viimeisenä ja laitettiin pesäpallossa niin kauas takakentälle ettei kukaan koskaan lyönyt palloa sinne.
  7. Tunnustan olevani niitä naisia, jotka eivät vie edes roskapussia ilman meikkiä. Tai paremminkin meikkaaminen ja hiusten laitto ovat aamurutiinini, jotka teen aina ellen ole sairaana, oli päivän ohjelmassa sitten tavallinen työpäivä, eräretki, juhlat tai ihan vain kotiolemista.
Pahoittelut, että en nyt ole haasteen hengessä mukana, mutta en nyt tällä kertaa laita haastetta eteenpäin. :(

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Mukavaa, että vastasit haasteeseen :) Mielenkiintoisia juttuja kertoilit ja löysin monta yhtymäkohtaa itseeni, mm. matkailu & kielet sekä laiskuus siivoamisessa! Itsellänikin oli aluksi vähän ikävä tunne, että mitä kertoisi, kun haluaa pysyä anonyyminä, mutta loppujen lopuksi pikkuiset tarinat eivät niin kauhean paljoa paljasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin myös vastauksiasi lueskellessani, että meillä oli vähän samoja teemoja näissä... minäkin olen muuten ollut punapää jo useamman vuoden ajan. :) Ja näitä pieniä paljastuksia oli loppujen lopuksi ihan mukava kirjoittaa kun sai itse päättää mitä haluaa kertoa ja mitä jättää kertomatta. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)