19.5.2012

Liebster Blog ja lisää hyvää mieltä


Olen saanut Liebster Blog -tunnustuksen pariltakin bloggaajalta, Life on Platen Milmalta jo ajat sitten ja Krissen kodin Krisseltä tällä viikolla. Valtavasti kiitoksia tunnustuksesta teille molemmille! :)


Liebster Blog -tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Krisseltä sain lisäksi Hyvän mielen haasteen, jossa haastetun kuuluu kertoa 10 asiaa, jotka saavat hyvälle mielelle. Olen vastannut tähän samaiseen haasteeseen jo kertaalleen, mutta koska hyvää mieltä tuovia asioita on mukava kirjoittaa samoin kuin lukea muiden blogeista, ajattelin listata niitä kymmenen lisää.
  1. Tuoksu kevät- tai kesäsateen jälkeen.
  2. Pienet hemmotteluhetket arjen keskellä, vaikkapa kasvonaamio tai ihanan tuoksuinen vartalovoide.
  3. Kukkakimpun ostaminen kodin kaunistukseksi.
  4. Tuoksu, kun avaa tuoreen kahvipaketin.
  5. Valokuvaus, ja erityisesti se, kun saa tallennettua jonkin hetken tai tunnelman erityisen hyvin.
  6. Käsityön tai muun projektin saaminen valmiiksi.
  7. Työ - ihana, kamala, välillä tylsä ja raskas, mutta loppujen lopuksi on mukava tehdä työtä jossa pääsee toteuttamaan itseään ja työskentelemään kivojen työkavereiden kanssa.
  8. Löydöt, kun löytää jotain mieluista kirppikseltä, alennusmyynnistä, mökin vintiltä tai vaikka omien kaappien perukoilta.
  9. Uuden ruokaohjeen kokeileminen ja siinä onnistuminen.
  10. Se jos on työpäivän jälkeen hetki aikaa ennen illan aktiviteetteja istua alas, juoda kuppi teetä, lukea mukavien blogien uusimmat päivitykset ja päivittää omaa blogia. 
Olin jo miettinyt valmiiksi muutamia mukavia blogeja joille nämä haasteet/tunnustukset voisin laittaa eteenpäin, mutta huomasin, että molemmat näistä ovat niin monet blogit jo läpi kiertäneet, että tyydyn tekemään taas sen ratkaisun, että haastan mukaan kaikki bloggarit jotka haluavat näihin vastata. 

Aurinkoista lauantaita! :)

PS. Tänne on näköjään löytänyt tiensä muutama uusi lukija, oikein lämpimästi tervetuloa! :)

Voin muuten suositella Pirkka Reilun kaupan neilikoita, ostin nämä viime viikon maanantaina ja ovat yhä vieläkin kauniita.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana värisiä neilikoita, sävy on just eikä melkein! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, minäkin ihastuin juurikin tuohon sävyyn heti kun näin nuo neilikat. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)