9.6.2012

Parsa-artisokkasalaatti ja uppomuna

Joskus hyvät ruokaohjeet löytyvät yllättävistä paikoista. Tämän ihanan salaattireseptin löysin etsiessäni sisustusideoita House to Home -sivustolta.

Tein salaatin todella paljon oikaisten, artisokansydämet ja hollandaise-kastike tulivat tällä kertaa purkista. Mikäli haluat panostaa, alkuperäisestä reseptistä löytyy englanninkieliset ohjeet artisokan keittämiseen ja hollandaisen valmistamiseen.

Salaatti sopii alkuruoaksi, ja hyvin se toimi myös lohen lisukkeena. Tämä ohje on kahdelle. Viiniksi tälle ruoalle sopii esimerkiksi lempiparsaviinini Dopff Riesling.


1 prk (285 g) artisokansydämiä (tai 2 latva-artisokkaa)
8 vihreää parsaa
2 kananmunaa
valkoviinietikkaa
suolaa
rucolaa

Lisäksi: hollandaise-kastiketta

Napsauta parsojen varresta kovat, puumaiset osat pois. Kuori parsat tarvittaessa. Keitä parsoja muutama minuutti paistinpannussa vedessä johon on lisätty hieman suolaa, kunnes ne ovat pehmenneet hieman mutta sopivan napakoita. Kuivaa parsat pyyhkeen tai talouspaperin päällä.

Tässä ohjeessa tosiaan neuvottiin keittämään parsat paistinpannussa. Kokeilin tätä, ja korkeareunaiseen paistinpannuun pitemmätkin parsat sopivat kokonaisina, joten  tämä vinkki sopii hyvin meille parsakattilattomille. :)

Kuumenna pannussa uudestaan vettä kiehuvaksi ja lisää siihen loraus valkoviinietikkaa. Riko kananmunat yksi kerrallaan kahvikuppiin ja lisää ne varovasti veteen. Keitä muutama minuutti kunnes valkuainen on hyytynyt. Ota uppomunat pois vedestä varovasti kauhalla tai lusikalla. (Jotta ne eivät hajoaisi kuten tuolle kuvassa näkyvälle pääsi käymään - puolustukseksi sanoisin että tein uppomunia ensimmäistä kertaa elämssäni).

Kokoa lautasille salaatti rucolasta, artisokansydämistä ja parsoista ja aseta uppomuna annoksen päälle. Tarjoa hollandaise-kastikkeen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)