5.6.2012

Ideoita omalle parvekkeelle

Uuteen kotiin muutto lähenee hurjaa vauhtia, ja samaa tahtia nousee myös kuume päästä viettämään aikaa sen tilavalle lasitetulle parvekkeelle. Odotan parveketta erityisen innokkaasti siksi, koska  nykyisessä asunossamme on varsin pieni partsi, jonka avonaisuus rajoittaa sen sisustusta, ja tätä ennen asuimme puolestaan kodissa, jossa ei ollut parveketta ollenkaan. Nyt meillä on tosin Oulun ja aiemmassa asuinpaikassa Helsingin Kallion puistot aivan kulman takana, mutta vaikka niissä hengailu onkin mukavaa, ei se täysin korvaa omaa pientä kesäkeidasta. 

Keräsinkin nyt pienimuotoisen kollaasin muutamista ideoista parvekkeen sisustukseen:

Summer Balcony


Kollaasi tehty Polyvoressa.

Kuvien lähteet / ostopaikat: aurinkovarjo, istuintyynyt ja auringonkukkien ruukut Ikea,
matto Jotex, laatat Prisma, salaattien kasvatuslaatikko Minigarden, Weber-sähkögrilli Verkkokauppa.com



Puinen ruokailuryhmä meiltä löytyykin jo ennestään, se kaipaa vain pintaansa pientä öljyämistä. Koska kyseessä on eteläparveke seitsemännessä kerroksessa ilman minkäänlaisia varjostavia puita tai muuta suojaa, myös aurinkovarjo saattaa tulla tarpeeseen (ja onhan se myös mukavan kesäinen sisustuselementti). 

Mustavalkoiset raidat ovat raikkaan kesäisiä, tosin tämän kollaasin aurinkovarjo- ja mattoyhdistelmä saattaa mennä jopa turhankin raidalliseksi, joten ehkä jompikumpi niistä voisi olla myös yksivärinen musta tai valkoinen. Ikean Risö-istuintyynyistä löytyy monta ihanaa väriä. Mustat tyynyt viimeistelisivät parvekkeen tyylikkään mustavalkoisen ilmeen, mutta toisaalta tuollaiset keltaiset tai pinkit toimisivat tervetulleina kesäisinä väripilkkuina. 

Suunnitelmissa on myös hankkia parvekkeelle grilli. Talon säännöt kieltävät muiden kuin sähkögrillien käytön, mutta eiköhän silläkin saa kesäiset grilliherkut ihan mainiosti valmistettua. Sähkögrillejä näyttäisi olevan tarjolla vieläpä varsin tyylikään näköisiäkin.

Lisäksi haluaisin kasvattaa parvekkeella yrttejä, salaattia ja mansikoita, kuten muutamista aiemmista postauksista on tainnut tullakin jo enemmän kuin selväksi. :) Niitä varten olen suunnitellut parin Minigarden -elementin sijoittamista parvekkeelle.

Näissä tunnelmissa toivotan mukavaa tiistai-iltaa! Toivotaan, että ne vähän lämpimämmät ja parvekeoleskelunkin kannalta suotuisammat kesäsäätkin sieltä vielä saapuisivat!

PS. Torstaina on tiedossa mukavaa ohjelmaa, pääsemme nimittäin katsomaan silloin uutta kotia. Nyt sen pitäisi olla jo loppusuoralla, joten jännittävää päästä näkemään miltä omat pintamateriaalivalinnat ja kaapistoratkaisut näyttävät paikan päällä.

5 kommenttia:

  1. En oo koskaan itse omistanut parveketta, joten arvaa olenko MÄ innoissani! :D Tosin en ole vielä ehtinyt suunnitella kämpän sisustusjuttuja lainkaan, saati sitten sen parvekkeen. Pelottaa koko ajatuskin! Eikä mulla ole edes rahaa hetkeen mitään ostellakaan :( Mutta pikkuhiljaa...

    Mutta haluan myös ehdottomasti sähkögrillin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaa että saat kohta oman parvekkeen! :) Minulla on puolestaan niin päin, että sisustusjuttuja olen kyllä ehtinyt suunnitella jos jonkinlaisia, mutta raha onkin sitten vähän eri juttu, varsinkin nyt kun asuntolainan maksu alkaa, huh! Mutta pikkuhiljaa tosiaan... Sähkögrilli on kyllä ehdoton, siitä ei tingitä. :)

      Poista
    2. Joo no mulla ei tule olemaan ihan alkuun edes ruokapöytää saati tuoleja... :P Joten taitavat olla ihan eka ostos, sitten kun vaan hyvät löydän.

      Poista
  2. Moikka! Kiva kun kävit blogissani ja jätit kommenttia ja löysin tänne =) Ihania inspiraatio kuvia sinullakin. Meilläkin on grillin hankinta edessä. Hintaluokkaa löytyy kyllä monenlaista. Mustavalko raitaa ehdottomasti. Siitä tykkään. =) Kivaa keskiviikkoa myös sinulle! Toivottavasti kuullaan torstain kivasta ohjelmasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ja paljon kiitoksia kommentista ja vastavierailusta! :) Mukava että pidit inspiraatiokuvista. Grilleissä tuntuu kyllä olevan valikoimaa ja hintahaitaria melkoisesti, pitäisi perehtyä vähän tarkemmin että mikä niistä olisikaan sitten hyvä ja omia tarpeita vastaava. Mustavalkoraidasta tykkään paljon minäkin, mietin vain että onko sitä tuossa suunnitelmassa jo vähän liikaakin yhdelle parvekkeelle, mutta ehkä sitä ei voi koskaan olla liikaa. :)

      Kuvia ja juttua tämän päivän ohjelmasta on luvassa tässä ihan kohtapuolin. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)