15.6.2012

Koti korkealla

Havahduin tänään siihen, että muuttoon on aikaa enää tasan kaksi viikkoa. Hurjaa, kuinka nopeasti aika on humahtanutkaan. Pakkausta pitäisi alkaa pikkuhiljaa toden teolla toteuttamaan, muuttoauto meillä onkin jo varattuna.

Tiedän, että muutto tulee tuntumaan myös haikealta, jäähän sen myötä keskusta-asuminen taakse. Uudessa kodissa on kuitenkin niin paljon ihania asioita, että eiköhän siinä reilusti plussan puolelle jäädä. Odotan erityisesti lisääntyvää tilan määrää, isoa lasitettua parveketta, omaa saunaa, takkaa... ja korkealla seitsemännessä kerroksessa asumista.

Kuten joskus aiemmin olenkin tainnut jo tarinoida, pitkäaikainen haaveeni on ollut ullakkohuoneisto tai yleensä koti korkealla. Vinot katot ja kattopalkit, korkeat huoneet, isot ikkunat ja sisään tulviva valo, näkymät yli kaupungin ja viihtyisä kattoterassi jossa ihailla niitä kuuluvat minulla "jos voittaisin lotossa" haaveisiin.

Uudessa kodissamme rakastan jo nyt sitä että siellä tulee olemaan avarat näkymät ja paljon valoa. Kattojen yli levittyviä kaupunkinäkymiä emme tosin pääse katselemaan, mutta onneksi aina voi ihailla sellaisia kuvista ja haaveilla:




Kuvat: Eklund






Kuvat: Skeppsholmen

Seuraavaksi suuntaan rautatieasemalle ja kolistelen kiskoilla kotikonnuille vanhempien luo viikonlopun viettoon. Autokin minulla olisi käytössä, mutta valitsin tällä kerta junan, ihana aloittaa viikonloppu istahtamalla hetkeksi alas ja katselemalla ohi vilistäviä maisemia. 

Radanvarren pikkukaupungin tyttönä junat ovat merkinneet minulle aina tietä maailmalle, vapauteen ja seikkailuun, eivätkä edes VR:n myöhästelyt, joista olen saanut oman osani reissattuani aikanaan harva se viikko Helsinki-Oulu -väliä, ole onnistuneet himmentämään rakkauttani junamatkustusta kohtaan.

Kesä on saapunut lopultakin ihan kunnolla myös tänne pohjoiseen, ja näyttää että viikonloppua päästään viettämään varsin aurinkoisissa merkeissä. Oikein lämpöistä, auringonpaisteista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille, ja lokoisaa lomaa niille joilla se on jo alkanut! :) Minulla on vielä viikko aherrusta jäljellä...

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä teille pakkaamiseen! Omasta mielestäni se on muuttamisen ikävin osa, mutta voi sitä tunnetta, kun tavarat saa uudessa kodissa pikkuhiljaa paikoilleen... :)

    Ihania inspiraatiokuvia taas, varsinkin tuo mustavalkoinen keittiö loppupuolella vei sydämen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakkaus on minunkin mielestäni se ikävin osa muutossa ja ei tekisi yhtään mieli aloittaa sitä, mutta onneksi luvassa on uuteen, kauniiseen kotiin pääsy. :)

      Tuossa mustavalkoisessa keittiössä on kyllä sitä jotain. :)

      Poista
  2. Upea asunto ja wow, mitkä maisemat!

    Tsemppiä pakkailuun! Vanhasta kodista lähtee aina haikein mielin, mutta kyllä sitä uutta kotia vaan on niin kiva päästä laittaamaan! Itsekin odotan malttamattomana, että rakenteilla oleva talomme valmistuisi ja pääsisin sitä sisustelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hassua, miten niinkin kauan ja innolla odotetussa tilanteessa kuin uuteen kotiin muuttamisessa voi tuntea haikeutta, mutta eiköhän se tosiaan siitä helpota kun pääsee laittamaan uutta kotia. :) Tsemppiä teille talon rakennukseen ja uuteen kotiin muuton odotteluun! :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)