8.8.2012

30

Tänään olen viettänyt kaksikolmekymppissynttäreitäni. Mitään kolmenkympin kriisiä ei tosin ole näkynyt... tai paremmin sanottuna olen potenut ainoastaan samanlaista ikäkriisiä kuin aiempinakin syntymäpäivinäni. Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana en ole nimittäin koskaan oikein tuntenut itseäni sen ikäiseksi kuin olen, niin aikuiseksi. 

Nyt iän myötä kriisi on kuitenkin paremminkin helpottanut - olen oppinut ottamaan rennommin ja ajattelemaan, että  vaikka ikää tuleekin lisää niin ehkä minun ei tarvitsekaan muuttua joksikin muuksi kuin olen eikä täyttää mitään odotuksia joita ainakin itse kuvittelen ympäristölläni olevan. Ehkä olen ihan hyvä kolmekymppinen tällaisena kuin olen.  

Synttärijuhlat järjestän vasta joskus myöhemmin, tupareiden kanssa yhtäaikaa. Tänään työpäivän jälkeen sain kuitenkin nauttia pienestä hemmottelusta - mies kokkasi minulle synttäripäivällisen, ja pääsin herkuttelemaan yrttimaustetulla karitsanpihvillä ja fetasalaatilla. Sain rakkaaltani lahjaksi lisäksi parin söpöjä Marimekon Pallo-mukeja. Minut on ilmeisesti bongattu hypistelemässä näitä kauppareissulla. :)


9 kommenttia:

  1. Onnea! Mukit on niin ihanat. Olen itsekin niitä katsellut. :)Oulun reissu meni kivasti, kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mukava kuulla että Oulun reissu oli onnistunut!

      Poista
  2. Paljon Onnea myös täältä! Ihanat mukit. Kyllä niistä kelpaa hörppiä =)

    VastaaPoista
  3. Onnea, paljon paljon :) Ne munkin kolmekymppiset lähetyy kovaa vauhtia, lähempänä ne on jo kun 29 v.

    Ikäkriisiä ei ole täälläkään varsinaisesti mutta voin sanoa samaa siitä että en tunne itseäni tavallaan "aikuiseksi", oikeastaan kuvittelen tavallaa olevani tylliin 20 vuotias ja välillä sitä tajuaa olevansa jonkun muun ( nuoremman tai lapsen ) mielestä täti :D Muistan ikuisesti kun mun ekan kerran sanottiin tädiksi. Niin ja baariin en vieläkään pääse ilman henkkareita että ei kai tässä mitään hätäää. Niin no palaten siihen kriisiin niin välillä mietin kyllä että pitäskö sitä sitten olla jotenkin aikuinen ja mitä ihmettä se tarkoittaa ? Niin ja ne lapset, mä en halua lapsia mutta en myöskään halua tajuta 50 vuotiaana että olisinkin halunnut ...tää lapsi asia on ehkä se suurin mietinnän aihe tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Sydämelliset onnittelut <3

    VastaaPoista
  5. Otan osaa, onneenne.

    VastaaPoista
  6. Synttärionnittelut täältäkin! :)

    Monet kohdat tekstistäsi ovat kuin suoraan suustani: vaikka 30 ikään onkin vielä pari vuotta jäljellä, en ole moneen vuoteen tuntenut itseäni ikäisekseni - niin aikuiseksi, kuten sanoit. Jokin aika sitten ajattelin vielä, että aikuistuminen tapahtuu viimeistään silloin, jos joskus saan lapsia, mutta tarkemmin ajateltuna sekään ei tod.näk. muuta ihmistä sinänsä, vaikka tuokin paljon muutoksia elämään..

    Ja mikä tärkeintä, ikähän on oikeastaan vain numeroita ;)

    VastaaPoista
  7. Synttärionnittelut minultakin! :)

    VastaaPoista
  8. Myöhäiset onnet vielä täältäkin! :) 30 on jotenki sellanen rajapyykki sen jälkeen alkaa jo unohtaa paljon niitä vuosia olikaan :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)