12.7.2012

Tomaatti-chorizosalaatti

Blogini ruokaohjepuoli on näköjään viettänyt viime aikoina jonkinasteista kesälomaa, kesäkeittiössä on valmistunut lähinnä yksinkertaisia, rennolla otteella tehtyjä salaatteja, joita on syöty parvekkeella istuskellen.

Tässä kuitenkin ohje tällaisesta vähän ruokaisammasta salaatista, joka vaatii hikoilemista hellan ääressä muutaman minuutin ajan, mutta joka sopii mielestäni mainiosti kesään ja on helppo valmistaa. Ohje on muunnelma Divaani-lehdestä joskus löytämästäni reseptistä, ja tästä määrästä riittää kahdelle.

Tomaatit kuuluu laittaa salaattiin raakana, mutta kuvaan päätyneessä salaatissa kokeilin paistaa myös ne pannulla. Paistetut tomaatit olivat maukkaita, mutta tällöin kyse alkaa olla jo enemmän lämpimästä ruoasta kuin salaatista...


250 g kirsikkatomaatteja
250 g keitettyjä uusia perunoita
150 g chorizoa
1/2 dl silputtua ruohosipulia
1/2 dl parmesaanijuustoa
1 rlk kapriksia
1 rlk öljyä
1 rlk punaviinietikkaa

Huuhtele ja halkaise tomaatit. Viipaloi uudet perunat ja chorizomakkarat. 

Nosta viipaleet paistinpannulle ja kuumenna pannu. Paista viitisen minuuttia kunnes makkarat ovat rapeita. 

Nostele tomaatit, perunat ja chorizot tarjoiluastialle. Sekoita joukkoon hienonnettua ruohosipulia, parmesaanilastuja ja kapriksia. Valuta pinnalle vielä öljyä ja viinietikkaa. Sekoita salaattia kevyesti nostellen.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa hyvälle! Meillä mies ja poika tykkäävät erityisesti ruokaisammista salaateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvää, kannattaa kokeilla. Meillä mies valittaa joskus että eikö meillä ole ruoaksi muuta kuin pelkkää salaattia, mutta tämän salaatin kohdalla tuota kommenttia ei kuulunut. :)

      Poista
  2. Nam ! Meillä syödään tänään tai syötiin jo eilenkin tomaatti-chorizokeittoa.

    Tää salaatti menis kivasti meillä ainakin suhteellisen suosittuihin tapas-illallisiin kavereiden kanssa, täytyy kokeilla ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chorizo ja tomaatti ovat kyllä mahtava yhdistelmä niin keitossa kuin salaatissakin. Ja tämä salaatti sopii kyllä varmasti mainiosti tapas-illallisiin, jotka kuulostavat muuten tosi kivalta idealta, pitääpä järjestää sellaiset joskus omassakin kaveripiirissä. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)