26.1.2012

Paistettu nieriä ja beurre blanc -kastike

Tänään ruokavalinnan määritti taas se mitä tiskiltä löytyi. Olin jo suunnitellut täksi päiväksi ihan muuta ruokaa, mutta Stockan Herkun kalatiskillä oli tarjouksessa yhtä lempikalaani, nieriäfilettä ja vielä tuoretta sellaista, joten en tietenkään voinut olla ostamatta sitä.

Olen jo pitkään halunnut oppia tekemään erilaisia kastikkeita. Aiemmin osaamiseni on rajoittunut lähinnä tavalliseen ruskeaan kastikkeeseen, ja keväällä parsojen aikaan opettelin väsäämään hollandaise-kastikkeen. 

Tänään oli vuorossa beurre blanc eli ranskalainen voi-valkoviinikastike, joka Ruoka & Matka -lehden ohjeessa ei kuulostanut ylitsepääsemättömän vaikealta tehdä. Kastikkeesta tulikin varsin hyvää ja se sopi ihanasti yhteen kalan kanssa... tosin mikään, mihin tulee noin paljon voita, ei varmasti edes voi muuta kuin onnistua. :)

Ihanasta Ruoka & Matka -lehdestä ilmestyy tänä huhtikuussa toinen numero, jota odotan innolla.




Kastikepohja

2 dl valkoviiniä
0,5 dl valkoviinietikkaa
1 salottisipuli
5 valkopippuria
1 timjamin oksa

Kuori ja hienonna sipuli. Laita kaikki ainekset kuumaan kattilaan. Keitä kunnes nestettä on jäljellä noin puolet. Siivilöi neste ja anna jäähtyä hetki.

Beurre blanc

0,5 dl kastikepohjaa
pieni tilkka kermaa
250 g voita
sitruunamehua
valkopippuria

Kiehauta kattilassa kastikepohja ja kerma. Lisää joukkoon voi pieninä palasina koko ajan vatkaten. Mausta kastike sitruunamehulla ja pippurilla.

Lehdessä vinkattiin lisäksi, että valkoviini-voikastikkeeseen voi lisätä hieman kokojyvädijonsinappia, jolloin syntyy erinomainen kalan kastike. Meillä oli ihan tavallista dijonsinappia jääkaapissa, ja lisäsin sitä teelusikallisen kastikkeeseen. 


Paistettu nieriä

2 kpl nieriäfileitä
suolaa
pippuria
voita ja öljyä paistamiseen

Kuumenna öljy ja voi paistinpannulla ja paista nieriäfileitä siinä n. 3 minuuttia molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Näistä resepteistä tulee neljä annosta. 


Kastike oli sen verran voipitoista, että tein vastapainoksi lisukkeeksi vihreää salaattia muutamalla tomaatin ja kurkun viipaleella höystettynä. Salaattina käytin vaihteeksi punasalaatti-vuonankaalimixiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)