3.1.2012

Savuporo-kasvissosekeitto

Tarpoessani tänään töistä kotiin läpi tuulen, tuiskun ja lumikinosten päätin, että nyt tarvitaan lämmittävää keittoa. Turun Sanomien Haarukassa-blogista löytyi sosekeittoresepti, jossa yhdistyy kaksi lempisoppaani, savuporokeitto ja kasvissosekeitto.

100 g palsternakkaa
100 g mukulaselleriä
200 g porkkanaa
200 g sipulia
200 g perunaa tai bataattia
1/2 l kasvislientä
200 g kylmäsavuporoa
2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria

Pilko kasvikset. Laita kattilaan kasvislientä niin, että kasvikset peittyvät juuri ja juuri. Keitä n. 30 min. Lisää kerma ja savuporo. Kiehauta, ja mausta maun mukaan.

Palsternakkaa ei tällä kertaa lähikaupan vihannestiskistä löytynyt, joten korvasin sen laittamalla keittoon tuplamäärän selleriä. Tarjoilin keiton persiljan, paahdetun kuivasipulin ja saaristolaisleivän ja voin kera. Niin, ja kuvanottohetken jälkeen keitto sai vielä pinnalleen lusikallisen raejuustoa.

Kuulostaa hyvältä paperilla, mutta lopputulos ylitti silti kaikki odotukset. Keitto oli taivaallista. Myös kanssa-asukkini santsasi keittoa kaksi kertaa ja vaati, että tätä pitää tehdä toistekin.

Ainoa pikkuriikkinen miinuspuoli oli, että keitosta tuli tällä ohjeella tehtynä melko suolaista. Lorautinkin keittoon hieman maitoa makua pehmentämään. Alkuperäisessä ohjeessa kermaa tulee 4 dl, mutta tässä versiossa sen määrää oli vähennetty puoleen. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla tätä tuolla neljän desin kermamäärällä suolaisuuden vähentämiseksi. Mikäli haluaa ottaa kevyemmin, niin 2 dl kermaa ja 2 dl maitoa toimii varmasti myös.

3 kommenttia:

  1. Ja tämäkin resepti ehdottomasti kokeiluun! Tuli ihan nälkä pelkästä kuvasta ja reseptin lukemisesta...

    VastaaPoista
  2. Oijoi... Nam! Tätäkin pitänee joskus testata, nimittäin savuporo- ja kasvissosekeitot on myös mun lemppareita. Ainoa, mikä tässä vähän mietityttää on nuo palsternakka ja selleri. Koskaan kun en ole koskaan niitä käyttänyt, eikä niitä ole kyllä edes lapsuudenkodissani ruoissa käytetty varmaan koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta kyllä testata, voin kyllä suositella tätä reseptiä, meillä ainakin tykättiin kovasti. Nam, pitäisikin tehdä tätä taas uudestaan. :)

      Jos palsternakka ja selleri epäilyttävät, niin tämä onnistuu varmasti hyvin myös korvaamalla ne samalla määrällä joitain muita juureksia.

      Poista

Kiitos kommentista! :)