18.3.2012

#4 Rakkain esine

Sisustuskuvahaasteen aihe 'rakkain esine' osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kotoamme löytyy monia eri tavoin rakkaita esineitä, rakkailta ihmisiltä lahjaksi saatuja, mukavista elämänvaiheista muistoja tuovia, ihan vain kauniita esineitä joista pidän niin paljon ett niidenkin voisi sanoa muodostuneen rakkaiksi... Jotkut rakkaista esineistä ovat sen verran henkilökohtaisia, että niitä en edes halua blogissa esitellä.

Valitsin lopulta kuvattavaksi reseptikirjani. Se on kulkenut mukanani siitä lähtien kun muutin lapsuudenkodistani pois, ja ensimmäiset siihen kirjoittamani reseptit ovat äidiltä 'maailmalle lähtiessäni' mukaani saamia. Sen jälkeen olen kerännyt siihen vuosien kuluessa erilaisia lehdistä, TV:n kokkiohjelmista ja internetistä löytämiäni reseptejä, samoin kuin muutamia ystävieni suosittelemia herkkuja. Osa resepteistä on myös saanut kuvituksen lehdistä leikatuista kuvista tai omista piirroksistani.

Reseptikirjasta rakkaan tekee paitsi se, että se liittyy sydäntäni lähellä olevaan aiheeseen eli hyvään ruokaan, myös se, että siihen liittyy paljon rakkaita muistoja. Se on tallentanut opiskeluaikojen edullisten ja nopeiden kokkailujen reseptit, samoin kuin monet mukavat illalliset, kun olemme mieheni kanssa tai kaveriporukalla päättäneet kokkailla jotain spesiaalia. 

Reseptikirja ei ehkä varsinaisesti ole sisustusesine, mutta se on aika vahvasti osa sisustustamme sillä se on yleensä varsin kovassa käytössä ja sen vuoksi usein esillä keittiössämme. Kirjan ysäridesign ei välttämättä oikein istu nykyiseen sisustusmakuuni, mutta aiheena olikin rakkain, ei tyylikkäin esine. :)


2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)