3.3.2012

Kurpitsa-vuohenjuustosalaatti

Eilen illalla tein torstain keitossa käyttämäni butternut-kurpitsan toisesta puolikkaasta salaattia. Punajuuri-vuohenjuustosalaatti oli niin ihanaa, että päätin tehdä myös kurpitsasta jotain samantyylistä.

Salaatti oli herkullista, ja vaikka raaka-aineet olivat enemmän tai vähemmän samat kuin punajuurisalaatissa, kurpitsan makeus teki tästä ihan erilaisen makuelämyksen.

1/2 butternut-kurpitsaa (n. 500 g)
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
tuoretta pinaattia 
(vihreää salaattia)
150 g vuohenjuustoa
pinjansiemeniä

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kuori ja halkaise kurpitsa, poista siemenet ja kuutioi. Levitä kurpitsanpalat leivinpaperille, ripottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Paista kurpitsoja uunissa kunnes ne ovat pehmenneet (noin puoli tuntia). Kääntelin ja sekoittelin kurpitsanpalasia paistoajan keskivaiheilla.

Sillä aikaa kun kurpitsa kypsyy uunissa, pese pinaatti (ja salaatti). Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin että ne saavat hieman väriä. Leikaa vuohenjuusto viipaleiksi. Paista vuohenjuustot pannulla öljyssä tai voissa niin että ne sulavat hieman ja saavat hieman väriä.

Kokoa ainekset salaatiksi ja nauti. :) Kastikkeeksi tällekin sopii esimerkiksi oliiviöljy ja balsamico.

Leppoisaa lauantaita! :)

2 kommenttia:

  1. Oi nam, kuulostaa tosi hyvältä! Mukavaa lauantaita sinullekin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)